About Reima Suomi

Professor of Information Systems Science at University of Turku

PELIALA PELITTÄÄ

Suomen ja varsinkin suomalaisen tietojenkäsittelyn tulevaisuus on pelialalla, muuta johtopäätöstä ei voi tehdä seuratessaan tämän ajan talouspoliittista ja muuta keskustelua.  Muutaman menestystarinan voima on uskomaton, ja Angry Birdsien ja Supercellin menestys siivittää tuhansia ja tuhansia ohjelmoijia ja yrittäjiä uusiin ponnistuksiin pelialalla.

Megatrendi on selvä:  koneille siirtyy rutiininomaisten töiden suorittaminen, jopa kiihtyvällä vauhdilla. Taidetta, tiedettä ja kulttuuria on jo kaikki kanavat pullollaan, eikä television tosi-tv sekään jaksa kiehtoa loputtomiin.  Ihmisille jää aika entistä enemmän aikaa toisten kanssa seurusteluun, usein sosiaalisen median kautta, mutta myös pelaamiseen. Varsinainen hitti syntyy, kun yhteisöllisyys ja pelaaminen yhdistetään.  Jos mukana saadaan vielä hyödyllisyys, esim. terveyden edistäminen, ja mahdollisuus ansaita rahaa, on keksitty varsinainen Sampo, hyvinvoinnin ja rikkauden lähde.

Peliala on kuitenkin metafora itsestään, rehellinen ideoilleen.  Ehkäpä juuri siinä on sen voima.  Pelien kehittäminen ja markkinoille tuonti on yhtä suurta peliä, jossa sattumalla ja onnella on suuri merkitys, toki myös taidoilla.   Pelien kehittäjät elävät rehellisesti itse sen maailmankuvan mukaan minkä ovat itse luoneet, siitä heille suuri plussa. Yhtenä päivänä peli sujuu, toisena ei, se on pelin henki.

Kielenkäyttöön pelaaminen on hivuttautunut jo pitkään.  Pitkään on jo ollut tapana tokaista, että pelimerkit eivät riitä jonkin asian toteuttamiseen.   Vähän myöhemmin taloudellinen ja poliittinenkin eliitti alkoi käyttää termiä pelaaminen, yritykset ja organisaatiot alettiin nähdä talouden pelureina, jotka pelasivat markkinoilla.

Uusinta innovaatiota rummutetaan nyt kovalla voimalla.  Eihän kyse ole mistään pelaamisesta, vaan kaikki tämähän on e-urheilua.  Kulman takana odottanee m-urheilu.

Peleissä voi melkein aina painaa reset-nappulaa, ja tuusan nuuskaksi ammuttu pelaaja nousee tuhkasta nappia painamalla.  Tämä sama ajattelu halutaan myös viedä reaalielämään, epäonnistumisten tulee olla sallittuja, ja aina on mahdollisuus aloittaa kaikki alusta.   Valitettavasti yhteiskunta on pelillistymisessä tässä suhteessa vasta alkumetreillä.

Meille tietojärjestelmätieteen opettajille ja tutkijoille peliala on haaste.  Meidän yksi keskeinen argumenttihan on ollut se, että tietoteknisten taitojen lisäksi toimijoille tulee opettaa liiketaloudellisia taitoja.   Pelialan ideaalihan on kaukana tästä:  Pääasia on että alat innolla ohjelmoida uutta peliä, unohda liiketoimintamallit ja ansaintalogiikat.  Hyvä konseptisi löytää kyllä sitten itsestään markkinat, hyvin todennäköisesti jostain löytyy business-enkeli tai pääomasijoittaja, joka haluaa välttämättä sijoittaa peliisi tuhdin summan rahaa.  Unohda kannattavuuslaskelmat ja riskianalyysit, ne ovat vain lahjattomia varten.

Reaalielämässä ei nousta tuhkasta kuten Feeniks-lintu tarussa.  Sampoa joka luo vaurautta tyhjästä ei vielä liene keksitty.  Ehkä tietojärjestelmätieteelläkin on vielä tulevaisuutensa.

Mainokset

Avoidance economy

As a young man I occasionally played the Space Invaders computer game, that simple computer game where one tries to escape and shoot ugly looking invaders from the space. The reason why to play was not clear to me at that time, but now I understand the value of the game: it was a crucial learning element towards the modern society that I call avoidance economy.  We live nowadays in avoidance economy, where being able to avoid different things is a key skill, competency and resource.

As a simple first example, take direct dialogue campaigning, made for example by Greenpeace and many other organizations.   If you in city settings want to proceed without delays, and avoid being brain-washed and finally cashed out of your money, avoidance skills are crucial. Lue loppuun

Zen and the Art of Rock Drilling

In year 1974 Robert Pirsig published his best-seller book Zen and the Art of Motorcycle Maintenance: An Inquiry into Values.  As any decent doctoral student at that the 1980s, I (was strongly suggested to) read it, and to be honest, I did not like it and still today feel that I did not get much out of it.   In my eyes it was the hype of that time (the word hype was not even introduced at that time).  Maybe I did not like it as I did not find the reference group of motorcycle drivers as in the book to be close to me.  However, in the book’s spirit I now want to share my experiences on rock drilling.

The case is that my otherwise perfect yard was dominated by two ugly rocks, mainly buried under the ground, but anyway visible, and all too far heavy to lift.   I would not like to afford an excavator, and it would have done anyway bad tracks to my yard.   I started to look for solutions.  One was found in non- explosive demolition agent, which would slowly generate pressure and to break the rock. To take use of that effect, you must first drill a lot of holes to the rock.  For that purpose, I bought for myself a very good and rather expensive drill.

Also to drill! During drilling I think I learned a lot and want to share with you my experiences, and extend them to the art of making science.  Luckily I had read before the start of the work, that do not press the drilling machine too much.  Let the machine do its task.   Lesson number one: in science, don’t push too far and fast, but let the scientific system do its task. 

During the drilling, there were moments of desperation: the drill did not proceed at all during some periods. But then, as you were most hesitant, sand began again to come up fluently from the drill.  Lesson number two: to the activity, both drilling and academic, belong both moments of ups and downs.

I got carried away by the joy of drilling, and suddenly understood, that it was already late in the evening, yet anyway much light in the Finnish summer night. I did not understand the pass of time, and saw that it is best to stop my noisy activity for today, not to disturb neighbors. Lessons number three and four: both in drilling and academic activity, to gain results you need time, and in both, do not do harm to your environment and people living or working with you.

During the drilling, the machine got rather warm, and I can just imagine the heath at the top of the drill meeting the hard rock.  When making a pause, my hands continued to tremble as if drilling would continue.  Lesson number five:  Both in drilling and academic work, you and your tools are put under hard pressure.

When I got accustomed to the routine, almost fell to automatic action of just letting the drill run, suddenly my handgrip lost touch and the drill began to circulate.   No big trouble, at the same time your touch on the power button is also automatically lost, and no hazard emerges.  Anyway here we have the lessons number six and seven: be aware all the time, and equip yourself with safe and good tools.  Both are again more than true in rock drilling as well as in academic work.

After several hours and nights of routine drilling, the needed ten holes were finally there.  I was ready to mix the demolition agent with water, and to pour it to the holes.  Here it was extremely important to have the right amount of water: with too much or too less water the demolition agent would not work.  Lesson number eight:  stick to prescribed and tested working and research methods, do not start doing your own experiments.

After six long days, the goal was finally reached: when coming home from work, the stone had gone to smaller pieces, and I could start digging them away from the ground.  A great moment of achievement! The pieces were still too big for one man to lift, but with the help of my sons I could get the stones up from the ground. Lesson number nine: do not hesitate to ask for help when you need it.

After all this rock work, my yard still looks rather devastated at the place of action.  Next spring it is time to finally fill the holes with fresh ground and to seed lawn to the place.  Lesson number ten: do not forget to do the needed afterwork as you have accomplished the first primary goal.  Then finally the lesson number zero, the most important lesson and the mother of all lessons: never leave a learning opportunity unused and unreported.

AIKA ON RAHAA

Onhan se hienoa että asuntolainapäätöksen saa tunnissa.  Eikä sillä varmaan ole mitään väliä, vaikka tunnin päätöstä saakin sitten maksaa seuraavat 60 vuotta.  Pankitkin ovat ottaneet ajan entistä tärkeämmäksi argumentiksi mainonnassaan. Tämä on yksi esimerkki siitä, että yhä kiireisemmäksi käyvässä yhteiskunnassa aika muuttuu mitä niukimmaksi hyödykkeeksi.

Hyvä symboli nykyajan tiukalle ajankäytöllemme on matkapuhelinlasku.  Siinähän raportoidaan puhumisemme sekuntien tarkkuudella. Puuttuu enää vain ”ajopiirturi” tietokoneesta. Olisihan se hienoa saada päivän päätteeksi raportti: tänään käytit niin ja niin monta sekuntia kirjoittamiseen, sähköpostin lukemiseen, surffailuun netissä, taulukkolaskentaan.  Sitten olisi tosiaan myynyt aikansa ja vapautensa loppuun viimeistäkin sekuntia myöten.

Aina aika ei ole rahaan rinnasteinen.   Minä en ainakaan liiku piireissä joissa on tapana ottaa pikku vippejä kavereilta.  Monenlaista vipeltäjää sen sijaan tapaa, joiden tapana on lainata hiukkasen aikaani.  Minuutti sieltä, kymmenen sekuntia tuolta, puoli tuntia kolmannesta välistä.   Esimerkkejä on pilvin pimein. Tullaan viisi tai kymmenen minuuttia myöhässä kokoukseen, toisessa päässä lähdetään puolta tuntia aikaisemmin kuin muut pois.  Hommat jäävät hoitamatta ja kaikkien muiden aika tulee hukatuksi. Jäädään turhaan jaarittelemaan myyjän tai palveluhenkilön kanssa jonotustilanteessa, jossa pitkä jono ihmisiä pyrkii palvelutiskille.  Vastataan esim. sähköpostiviesteihin sitten kun muistetaan ja seisotetaan toisen prosesseja. Soitellaan naurettavia markkinointipuheluja.  Lähetetään sekavia sähköposteja joita saa minuuttikaupalla tavata ja tulkita, ennen kuin ymmärtää mistä on kysymys. Huolehditaan liikenteessä siitä että minä itse pääsen valoista, muista ei niin väliä.  Toisen ajan varastaminen ei ole kriminalisoitua. Minun aikani on kallista ja olen oikeutettu omaan aikaani, muista ei niin väliä.

Se jo tiedetään, että raha ja varallisuus ei jakaudu kaikkien kesken tasan.  Tiedossa on myös ihmisten epätasa-arvoisuus esim. modernin tietotekniikan käytössä, ns. digikuilu eli hienosti digital divide.  Vähemmän puhutaan ajan epätasaisesta jakautumista ihmisten kesken.  Periaatteessa meillä kaikilla on tietenkin aikaa 24 tuntia vuorokaudessa, mutta vapaan käytettävissä olevan ajan määrä vaihtelee huomattavasti eri ihmisten kesken.  Kiireinen yritysjohtaja ei päivässään ehkä vapaata minuuttia näe, työttömälle tai eläkeläiselle vapaata aikaa on tapettavaksi asti.

Yksi mielimetaforiani on löytämäni ajatus, että nyky-yhteiskunnassa ainakin me kaikki tietotyöläiset olemme vain palvelimia verkossa.   Aamulla täynnä oleva sähköposti on vain jono palvelupyyntöjä, joihin meidän tulee sitten vastata kykyjemme mukaan mahdollisimman nopeasti.  Meitä arvioidaan ja palkitaan sen mukaan miten nopeasti ja tehokkaasti toimimme.  Toimimattomalla sähköpostipalvelimella on vain yksi osoite: romun mukana ulos.

Uskon että armeijan käyneiden ja käymättömien aikakäsitys on hyvin erilainen, pääsääntöisesti siis ainakin toistaiseksi myös miesten ja naisten.  Armeijahan on paikka missä aikakäsitykseltä vaaditaan hirvittävää joustoa.  Pienen hetken on kauhea kiire eikä kolmeakaan sekuntia saa tuhlata, sitten taas voidaan virua poterossa tai juoksuhaudassa päiväkausia mitään tekemättä.  Armeija on tehnyt hienoa työtä aikakäsityksen jalostamisessa miessukupolvelle toisensa jälkeen.

Harmi ettei rahaa voi säilöä kuten marjoja tai hilloja.  Kouluiässä muistan lukeneeni mainion novellin joutilaasta miehestä joka ryhtyi lainaamaan aikaa tarvitsijoille pientä korkoa vastaan.   Arvaahan sen miten siinä kävi: lopulta hänellä oli niin paljon aikaa ettei hän mitenkään kyennyt edes kuvittelemaan miten hän sen kaiken käyttäisi.

Tarinassa on opetuksensa.  Aika on arvokasta vain silloin kun sitä tuntuu olevan hiukan niukasti.   Kulttuureissa, joissa uskotaan jälleensyntymiseen ja sitä kautta loputtomaan aikaan, ei millään ole kiirettä.  Lienee tarkkaan suunniteltu viisaus että jokaisen meidän päivät ovat rajattuja.

Olisi myös aika kauhea skenaario olla esim. viisi vuotta velkaa aikaa.  Ja vielä korot ja koron korot päälle.  Taitaa olla lopulta siunaus että tämä ajan lainaaminen markkinatalouden ehdoin ei ole mahdollista.

Valitan että varastin taas arvokasta aikaanne. Mutta omahan on vikanne.

UUSIUTUMISEN AIKA JA PAKKO

Uudistumisesta näyttää tulleen nykyaikaisen yhteiskunnan pakkomielle.  Kaikilla tasoilla vaaditaan jatkuvasti uudistumista. Globalisaatio ja muut supertrendit muuttavat koko maailman perimmäisiä rakenteita.  Valtiovalta haluaa uudistaa esim. kuntien rakennetta, ja valtion omat organisaatiot ovat jatkuvasti muutoksen kourissa.  Yritysten pitää lähes pakonomaisesti uusia mallistojaan ja tuotteitaan.   Yksilötasolla elinikäinen oppiminen (elinkautisen oppimisen tuomio me vitsailemme korkeakoulussa) on jo kulunut mantra. Mutta onko tämä kaikki uudistuminen luonnon vaatimus, vai ihmisen keksimää turhuutta?

Luonto sinänsä lienee mielenkiintoinen sekoitus pysyvää ja uudistuvaa.  Viime kädessä kaikki uudistuu joskus, mutta ihmisen normaalin aikakokemuksen sisällä suuri osa luonnosta on pysyvää: peruskallio, valtameret, vuoret ja rantaviivat…Luonnossa nähdään kuitenkin myös jatkuva uudistuminen: evoluutio ja esim. ajankierto.  Jo raamatussa sanotaan, että jatkuva uudistuminen on luonnon ja elämän perusominaisuus:  ” Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö”(1. Moos 8:22).

Aina uudistumista ei kuitenkaan perustella näin ylevästi. Kenties brutaaleimman uudistumisen vaatimuksen näin eräässä asiakaslehdessä.  Siinä innokas kodinsisustaja ykskantaan totesi, että jollei hän jatkuvasti uudista kotiaan ja osta uusia tavaroita, se olisi sama asia kuin paikalleen pysähtyminen ja kuolema.  Kuolet siis jos et säännöllisesti osta huonekaluja, ja kääntäen nähtävästi voit välttää kuoleman ahkerilla huonekaluostoksilla.  Paljon uudistumisen myytistä onkin ilmiselvästi kuluttamisen edistämistä, markkinointia.

Uudistumisen vastakohta on vanhassa pysyminen.  Perinteiden kunnioitus on nyky-yhteiskunnassa laitostettu. Perinteitä kunnioitetaan laitoksissa ja instituutioissa, kuten museot, arkistot, kotiseutupäivät, promootiot, jne.  Se, että vanhassa pysyminen voisi olla normaali osa ihmisen arkipäivää, ei tunnu luontevalta vaihtoehdolta.

Organisaatiotutkijat väittävät, että vanha kenraalin ohje oli, että jos joukoilla ei ole mitään muuta tehtävää ja merkitystä, pitää ne organisoida uudelleen.  Tätä ohjetta taidetaan noudattaa kiitettävästi nyky-yhteiskunnassakin.  Muutos on itsetarkoitus. Toisaalta monessa paikassa olisi uudistumisen tarvetta, mutta näihin paikkoihin uudistumisajatukset eivät yleensä ulotu.  Uudistumisenkin suhteen yhteiskuntamme näyttää ajan hengen mukaisesti polarisoituvan:  on niitä joilla on aivan liikaa muutosta, ja on niitä jotka ovat kyvyttömiä pienimpäänkin  muutokseen.

Muutoksen hallinta on ollut ja tulee olemaan yksi liiketaloustieteen keskeisistä teemoista. Sitä meidän pitää itse kunkin jatkuvasti harrastaa, niin työssä kuin yksityiselämässäkin. Ei liikaa eikä liian paljon, vaan sopivasti: ylen määrin on väärin.

Reima Suomi

Uudistaa itseään ja ympäristöään päivittäin

 

WEB 2.0 MEETS HEALTH 2.0

Terveydenhuollon ja Internetin kehityksessä on paljon yhteneväisyyksiä.  Hierarkiaa poistetaan, ja käyttäjiä voimaannutetaan.   Internetissä kuka tahansa voi toimia sisällöntuottajana, eikä joudu tukeutumaan valmiisiin toimitettuihin julkaisuihin, joihin pääsyä pieni etuoikeutettu ammattilaisjoukko valvoo.  Terveydenhuollossa mantra on sama: ammattilaisiin tukeutumisen sijasta kansalainen ja potilas itse on ohjaimissa, ja päättää pitkälti itse terveyteensä ja sairauteensa kohdistuvista toimenpiteistä.

Saattaa olla, että siihen yhtäläisyydet loppuvatkin.  Terveydenhuollon uusi aalto Health 2.0 poikkeaa monessa suhteessa kollegastaan Web 2.0:sta  tietoverkoissa.

Vallan ja vastuun pitäisi yhteiskunnassa kulkea käsi kädessä. Verkkotoiminnassa kansalaisille jaetaan paljon valtaa, mutta melko vähän vastuuta.  Verkkoon saa melko vapaasti kirjoittaa mitä mieleen tulee, ja ongelmatilanteissa vastuu on vain pitkien ja monimutkaisten prosessien jälkeen toteutettavissa.   Jopa verkkorikollisia on vaikea, ellei mahdotonta, tunnistaa ja saada kiinni.  Terveydenhuollossa tilanne on aika paljon päinvastainen: potilaalle kyllä tuputetaan vastuuta, mutta valtaistamisen kanssa on vähän niin ja näin: lähes kaikki varsinkin sairaanhoidossa merkittävät asiat pysyvät terveydenhuollon ammattilaisen vallassa.

Tietotekniikassa Web 2.0 lisää kansalaisten tasa-arvoa.  Kaikki pääsevät esittämään mielipiteensä verkossa, pääsy verkkoon ei ainakaan keskiverrolla länsimaiden kansalaisella ole resursseista kiinni -jos omaan tietokoneeseen ja liittymään ei ole varaa, löytyy ilmaisia julkisiakin kanavia.   Osaamispääoma saattaa joskus muodostua käytännön esteeksi. Terveydenhuollossa uusi e-health –ajattelu kulkee käsi kädessä terveydenhuollon yksityistämisen kanssa, joka tunnetusti on uhka kansalaisten tasa-arvolle: vain suuri rahatukku avaa monissa tapauksissa ovet Health 2.0-maailmaan.

Web 2.0:n keskeinen idea on vertaistoiminta:  viestintä ja toiminta tapahtuu kansalaiselta kansalaiselle, ihmiseltä ihmiselle.  Uudessa terveydenhuollossa toiminta tapahtuu pääosin julkisen sektorin ja yksityisten yritysten yhteistyönä, business-to-business-toimintana, eikä kansalaista  useinkaan oteta mukaan.  Toiminta on ppp-mallin mukaista (public private parnership), yleensä kaivattu neljäs p (people, eli pppp public private people parnership) jää uupumaan.

Web 2.0 on todettu osin hankalaksi ja vaikeaselkoiseksi,  ja tietotekniikassa unelmana on uusi web. 3.0, jossa kansalaista avustetaan ja tuetaan verkkoasioinnissa entistä tehokkaammin.  Terveydenhuollon puolella tällaista Health 3.0-ilmiötä ei ole näkyvissä, vaan kansalainen näytetään jättävän markkinavoimien armoille.

Kehitystyökin näissä kahdessa maailmassa näyttää  kulkevan eri latuja.   Web 2.0 perustuu paljolti avoimeen lähdekoodiin ja ruohonjuuritasolta ja käytännön toimijoilta lähteneeseen aloitteellisuuteen.  Health 2.0 puskee eteenpäin erilaisten julkisrahoitteisten hankkeiden kautta, top-dowen, eikä barrikadeilla ensimmäisenä juurikaan näy terveydenhuollon omia toimijoita.

Health 2.0 ja Web 2.0 jakavat unelman voimaannutetusta, aktiivisesta kansalaisesta, joka on vapautettu vanhojen toimintatapojen, hierarkioiden ja prosessien kahleista.  Tiet ja tavat joilla tähän pyritään ovat kuitenkin kovasti erilaiset.

TIEDE ON TAISTELUA EPÄJÄRJESTYSTÄ VASTAAN

Mitä on tiede?  Yksi mielimääritelmäni on, että se on taistelua epäjärjestystä vastaan. Yksinkertainen ja ymmärrettävä määritelmä.  Samalla kätevä: näin tieteentekemiseksi – ja siis kai työtehtäviksi – jäsentyy myös esim. mattojen tamppaus kotona vaimon käskystä.

Taistelu epäjärjestely on jatkuvaa asioiden järjestelyä ja hienosäätöä. Mitä se sinne nyt jäi säätämään?  Näin kuuluu yksi nykyajan lausahduksista, kun ihmetellään jonkin viivyttelyä.  Toden totta, tähän kysymykseen voisi kerrankin yrittää etsiä vastausta. Yhä useammin käy kateeksi menneiden polvien elämää, joka oli yksinkertaista ja kiireetöntä: säädettävää oli todellakin vähemmän.  Vaihtoehtoja elämässä oli vähemmän,  mutta myös säädettävää.

Otetaan nyt pohjaesimerkiksi tuo kaikkien tuntema vitsaus, henkilökohtainen tietokone.   Se tarjoaa innokkaalle säätäjälle loputtoman työmaan, aina on jokin parametri vinossa ja aina voisi jotain toimintoa muuttaa tai helpottaa.   Eikä tämä tietenkään riitä, samalla tavalla matkapuhelinta pitäisi säätää: soittoryhmiä, pikapainikkeita, saldorajoja, kuvatunnuksia, soitonsiirtoja… loppua ei näy täälläkään. Tutustukaapa myös kiinteään puhelimeenne: säätämistä kyllä löytyisi varmasti sieltäkin.

Lue loppuun