Design annoyances

Mobile web pages are annoying. Not all mobile web pages, but the ones that decide for you, that you want to see them, and where the button for non-mobile pages either does not exist or is hidden or is in wrong language. Typical examples of how this is done wrong would be Wikipedia, Amsterdam Marathon and, of course, how else, our own WordPress web pages – and thus these pages too. Scroll, scroll, scroll – and maybe find an option to view the full page.

Similarly annoying are pages like google.com, which automatically redirects to the national pages. I understand that this does not bother most people, but when I am in Spain (or Netherlands, or Greece) and want to use Google, it is somewhat annoying, as my Spanish (and Dutch, and Greek) is a bit rusty. And anyway, if I do a search on www.google.fi, I get different results (to the first page, and we know, that if the answer is not on the first page, people rarely bother to check page two and onwards) than I would with www.google.com.

Minor first world problems, to be sure. But what is wrong with asking if I want this instead of forcing me?

Mainokset

Kasettimaksun viimeisimmät kiemurat

Viimeisin ehdotus ns. kasettimaksusta, eli virallisemmin yksityisen kopioinnin hyvitysmaksusta on, että sen sijaan, että kasettimaksu ulotettaisiin koskemaan kaikenlaisia uusia laitteita aina tulostimiin (!) asti (kuten Leikolan mallissa esitettiin), alettaisiin periä kohdennettua veroa YLE-veron tapaan. Ehdotuksen mukaan vero olisi hyvin pieni, aluksi 0,7 € per veronmaksaja per vuosi, mutta ajan myötä tarkoitus olisi luopua tämänhetkisistä laiteveroista ja kohottaa vero 2,5 € per veronmaksaja per vuosi; toki edelleen erittäin pieni kustannus.

Ajatus sinällään – sikäli kuin hyväksyy, että kansalaisten tulisi maksaa henkilökohtaisesta ja lähipiirille tehtävästä kopioinnista – on mainio siitä syystä, että paljolta byrokratialta säästyttäisiin ja veron kustannus ei juuri päätä huimaa.

Myös mielettömistä veroluonteisista maksuista laitteiden kohdalla säästyttäisiin – oikeasti, tulostimista kasettiveroa? Moni on kyseenalaistanut CD- ja DVD-levyjenkin ’kasettimaksun’ ihan perustellustikin, kansalaiset kuitenkin kopioivat niille nykyisin lähinnä varmuuskopioita omista valokuvistaan jne., eivät juurikaan musiikkia (jos osaa kopioida musiikkia CD:lle, miksi tekisi niin eikä kuuntelisi musiikkia suoraan streamina tai mp3:sina soittimesta tai puhelimesta?).

Ja sitten se paljon puhuttu mutta. Jo YLE-vero on herättänyt vastustusta juuri kohdennetun veron luonteensa vuoksi. Tämä olisi – lyhyessä ajassa – jo toinen kohdennettu vero. Mitä seuraavaksi? Moottoritievero? IT-infrastruktuurivero? Perinteisesti verot on kerätty kansalta ja sitten poliittisen järjestelmän kautta on päätetty, mihin verotulot kohdennetaan – ja hyvä niin, silloin on liikkumavaraa verojen suuntaamisessa sinne minne ne tarvitaan.

Toiseksi, YLE-vero on sentään progressiivinen; köyhä maksaa vähän (tai ei lainkaan, jos verotettavia tuloja ei ole), rikas maksaa enemmän – ei toki muun verotuksen progression mukaisesti, vaan tiettyyn maksimieuromäärään asti. Kasettivero taas on kiinteä. Kaikki veroja maksavat maksaisivat saman määrän – tiedä vaikka aiottaisiin kerätä tulottomiltakin?

Lopuksi täytyy muistaa mihin tarkoitukseen kasettimaksu on. Se ei ole kaiken kopioinnin laillistava maksu, vaan ainoastaan laillisen kopioinnin korvausmaksu. Tämän jälkeen on kuitenkin aiempaakin vaikeampi perustella kansalaisille miksi he eivät saisi kopioida mitä haluavat, kun kerran verojakin kopioinnista maksetaan. Tämän blogahduksen kirjoittajan mielestä niin toki tulisikin olla; kopiointi kun ei – kaikesta propagandasta huolimatta – ole varastamista vaan juuri sitä miksi sitä kutsutaan: kopiointia. ”Ethän varastaisi autoakaan” on maailman huonoin vasta-argumentti kopioimiselle – ihan varmasti kopioisin auton jos voisin, ja jos nyt auton kopiointi ei olekaan vielä mahdollista, niin 3D-tulostimilla voi jo kopioida kaikennäköistä, ja piakkoin yhä enemmän.

Viimeisimpien riippumattomien tutkimusten mukaan edes laiton kopiointi ei vähennä levymyyntiä, vaan, ainakin menestyneiden artistien kohdalla jopa lisää sitä jonkin verran. Kysymykseksi – siis siksi oikeaksi kysymykseksi – jääkin, miksi kopioinnista pitäisi ensinkään maksaa, jos se lisää myyntiä eikä vähennä sitä?

Kiitokset ajatuksista Effin aktivistilistalle ja kopioinnin vaikutuksia tutkineille riippumattomille tutkijoille.

Peliopetusta yliopistolain hengessä

Kuten yliopistolain 2 § ensimmäinen kohta ”Tehtävät”[1] sanoo, ”Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa.” Tästä ajatuksesta ponnistaa tietojärjestelmätieteessä neljännellä periodilla syventävä kurssi jonka aiheena on Turun yliopistossa tapahtuva pelitutkimus.

Pelitutkimus on uusi, mutta nouseva tutkimusalue monien eri tieteenalojen osana. Pelejä tutkitaan tietojenkäsittelytieteissä, tietojärjestelmätieteessä, kauppatieteissä, historiassa, sosiologiassa, opetustieteissä – vaikka missä. Tutkimuksen kohteet vaihtelevat algoritmeista (vaikkapa reitinlaskennast, tekoälyyn ja huijausohjelmiin ja niiden estoon), käyttöliittymistä (miksi peleissä on käyttöliittymiä joita ihmiset käyttävät mielellään, jopa iloiten, kymmeniä, satoja tunteja), siitä mitkä pelit myyvät ja mitkä eivät (miksi World of Warcraft on niin suosittu, ja miksi Angry Birds, vaikka pelinä on kovin erilainen on myös suosittu – entä Habbo Hotelli?), pelien, ja ennen kaikkea pelaajien historiasta (miten tietokonepelit ovat yhteiskunnissamme yleistyneet, miten ne suhtautuvat muihin, niitä edeltäviin peleihin), siihen miten pelejä voidaan käyttää opetuksessa (ns. ’serious games’) ja miten ne vaikuttavat yhteiskuntamme muotoutumiseen (jos lapset ja nuoret kehitysvaiheessaan pelaavat kymmeniä eri pelejä tuhansia tunteja ja monet jatkavat aikuisina, ei tämä voi olla jättämättä jälkeään näihin ihmisiin).

Lue loppuun

Tietojärjestelmätiede ja etiikka

Kuten professori Heikkilä professoriluennossaan 23.11.2011 totesi, on etiikka – ehkä hieman yllättäenkin – työinformatiikassa ja tietojärjestelmätieteessä keskeinen aihe. Heikkilä korosti, syystä, että järjestelmien ei tule ratkaista ongelmia jälkikäteen, vaan ennakoivasti. Sen sijaan, että pyrkisimme kehittämään järjestelmiä jotka korjaavat jo väärin menneen tilanteen tulee meidän ajatella järjestelmiä mahdollistajina.

Jani Koskinen korostaa tutkimuksessaan sähköisten terveydenhuollon järjestelmien kehittämisessä ”kotoisan olon” (homelike being in the world) tärkeyttä. Esimerkiksi vanhustenhuollossa, jälleen Heikkilää siteeraten, kun kehitetään järjestelmiä kotona pärjäämisen pidentämiseksi, ei tulisi keskittyä järjestelmiin jotka ratkaisevat jo tapahtuneet ongelmat, kuten vaikkapa vanhuksen kaatumisen, vaan järjestelmiin, jotka estävät kaatumisen ennakoiden vanhuksen tarvetta kotioloissa. Sama on tietysti totta muuallakin, oli järjestelmän tarkoitus mikä tahansa.

IT-etiikka on yksi tapa lähestyä tätä ongelmatiikkaa. Esimerkiksi EU FP6 projektissa MINAmI (http://www.fp6-minami.org/) pyrittiin applikaatioiden käytöstä tehtyjen tarinoiden analysoinnin kautta ennakoimaan mahdolliset ongelmat ja ratkaisemaan ne ja muokkaamaan applikaatioiden toimintaa ennen niiden introdusointia markkinoille. Projektia varten koottiin ryhmä eetikkoja (tai moraalifilosofeja), yhteiskuntatieteilijöitä ja juristeja, joiden tehtävänä oli käydä läpi käyttäjätarinoiden mahdolliset ongelmakohdat ja suositella proaktiivisia ratkaisuja ongelmien estämiseen – ja ennen kaikkea nostaa esiin miten järjestelmä saataisiin tukemaan toimijoiden mahdollisuuksia, rajoitusten tekemisen sijaan.

Juuri päättymäisillään oleva TJT:n syventävä kurssi Informaatioteknologia ja etiikka tarjoaa kurssilaisille mahdollisuuden perehtyä ensin etiikan maailmaan, seurausetiikan (utilitarismi), velvollisuusetiikan (deontologia), oikeusetiikan ja hyve-etiikan kautta. Näiden etiikan perusteiden oppimisen jälkeen kurssilla tutustutaan erilaisten erityisesti IT-alueella nousseiden eettisten kysymysten kirjoon.

Kurssin aikana käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa klassiset yksityisyyskysymykset, tietoturva, pääsy informaatioon, omistusoikeuskysymykset ja vastuukysymykset. Näiden lisäksi käsitellään aiheita digitaalisesta kuilusta (Digital Divide, maiden välillä ja niiden sisällä), sukupuolikysymysten kautta vaikkapa tietotekniikan käyttöön sodankäynnissä (lisäinfoa osoitteesta https://moodle.utu.fi/course/view.php?id=4427).

Kurssin aikana oletetaan opiskelijoiden etsivän jokaisesta kurssin luentoteemasta jonkun tieteellisen artikkelin ja kertovan miksi se on eettisesti merkittävä. Kotitehtäviä käydään läpi kurssin luennoilla, jolloin vertaisoppimisella voidaan täydentää kurssin luennoitsijan esiin tuomia teemoja. Kurssin lopuksi on opiskelijoilla mahdollisuus syventyä itse valitsemaansa aiheeseen eettisestä näkökulmasta ja esittää työnsä sekä kirjallisesti että suullisesti akateemisen perinteen mukaisessa seminaarissa. Opiskelijoiden etsimät teemat ja artikkelit eivät myöskään katoa demokasojen hämärään, vaan aion käyttää niitä (tietääkseni) ensimmäisen suomenkielisen IT-etiikan oppikirjan kirjoittamiseen.