Mitä me oikein odotamme?

KalenteriTulevaisuuteen katsominen ja muutosten ennakointi ovat yksi johtamis- ja organisaatiotutkimuksen leipälajeista. Pohdimme pitkän aikavälin kehityskulkuja, strategioita, tarkastelemme suunnitelmia, tavoitteita, visioita ja niiden johtamista.

Liikkeenjohdon tehtävänä  puolestaan on rakentaa sellainen mielikuva yrityksen tehtävästä valitussa tulevaisuudessa, johon myös organisaation jäsenet voisivat sitoutua. Ajatuksena on, että yksilöä koskettava ja innostavasti ja tehokkaasti kommunikoitu tulevaisuudenkuva motivoi ihmisiä ja auttaa heitä keskittymään oman työnsä kehittämiseen. Tavoiteltava, haluttu tulevaisuus suuntaa tekemään oikeanlaisia asioita nykyisyydessä.

Nykyisyys on paikka, jossa kohtaavat menneet kokemukset ja tulevan odotus. Menneisyyden tulkintojen perustana ovat todelliset tapahtumat, mutta niiden merkitys nykyhetkessä on samalla jatkuvan uudelleentulkinnan alla. Se, miten menneisyyden kunakin hetkenä näemme vaikuttaa samalla myös tulevaisuuden odotuksiimme, pelkoihimme tai toiveisiimme nykyisyydessä.

Hannu Salmi on kirjoittanut, että modernissa nykyhetkessä korostuu samanaikaisesti odottaminen ja ajan kallisarvoisuus: aika on rahaa ja odottaminen kallista. Kuitenkin odotamme kaikkialla. Odottamiselle on lisäksi synnytetty omat tilansa ja artefaktinsa, kuten lentoasemat, lääkärin odotushuone, pankin aulatilat, kalenteriohjelmat tai jonotusnumerosta kertovat laput. Markkinointitutkimuksen piirissä on pohdittu, mitä merkitystä on musiikilla tai tuoksuilla odottaessamme pankissa asiointivuoroamme. Samalla nykyaikamme on odotuksella kyllästettyä ja kaikki tuntuvat vain odottavan jotakin: täysi-ikäisyyttä, opintoihin pääsyä, työpaikan saamista, ylennystä, eläkkeelle pääsyä ja viime kädessä elämän päättymistä.

Usein tulee eteen tilanteita, jossa ajattelemme, että nykyinen meno ei voi jatkua ja toivomme jotain parempaa. Silloin olemme äkkiä utopioiden äärellä. Utopiahan ei ole vai mielikuvituksellisia avaruusseikkailuja vaan ajattelua, jossa yhdistyvät kriittisyys vallitsevia oloja kohtaan ja toisaalta uuden aloittaminen – tai paremminkin odotus tulevasta. Utopia voi olla paitsi tiettyä kuviteltu paikka myös ajallinen, kuva tulevaisuudesta, synonyymi unelmalle paremmasta elämästä joka odottaa ihmistä ja jota kannattaa tavoitella.

Voidaan ajatella, että organisaatioteoria ja johtajuustutkimus tuottavat usein julkilausumattomia piiloutopioita, kuten esimerkiksi käsitteessä “oppiva organisaatio”. Tässä on kyse käsitteellisistä konstruktioista ja ideaalityypeistä. Samalla kyse on epäilemättä myös tiedostamattomasta ihanteiden ja unelmien tavoittelusta, täydellisen organisaation ja hyvän työyhteisön unelman rakentamisesta.

Olen aikaisemmin kirjoittanut suomalaisten liikkeenjohtajien utopioista (ks. Paalumäki 2001). Siinä päätelmäni on, että utopioiden ei aina tarvitse toteutua vaan voisi ajatella, että niiden voima onkin juuri niiden tavoittamattomuudessa. Utopialla, suunnitelmalla, haaveella, päiväunella tai visiolla voi olla myös emansipatorinen, emotionaalinen ja esteettinenkin ulottuvuutensa.Sen avulla voi yksittäinen ihminen tai kokonainen kollektiivi parhaimmillaan olla omillaan: toteuttaa itseään ja vapauttaa itsensä arjesta. Utopia merkitsee olemista ajan rajalla, vanhan ja uuden välimaastossa, liikkeellä. Tärkeämpää kuin suunnitelmien toteutuminen ja tavoiteltujen tulevaisuudenkuvien saavuttaminen voi olla se prosessi, joka niitä synnyttää.

 

 

Lähde: Paalumäki, Anni (2001) Paremman elämän unelmia. Poimintoja suomalaisten liikkeenjohtajien utopioista. Paremman elämän unelmia. Poimintoja suomalaisen liikkeenjohdon utopioista. Teoksessa Liikkeenjohdon ja kulttuurin rajoja etsimässä –Searching for the Boundaries of Business Culture, toim. Arto Suominen, 319–338,Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja. Sarja C–1:2001.

 

Advertisements