Sosiaalinen media ja alaikäisten yksityisyydensuoja

jonna-jarvelainen-pieniTällä viikolla sekä työelämä että kotirintama on täyttynyt yksityisyydensuojan rajojen pohdiskelusta. Olemme opiskelijoiden kanssa verkkoliiketoimintakurssilla miettineet yksityisyydensuojaa perusteellisesti ja keskustelut ovat olleet mielenkiintoisia. Opiskelijat ovat esimerkiksi kertoneet, että jotkut työnantajat pyytävät jo hakemuksessaan hakijan blogin osoitetta, mikä voi ollakin järkevää jos haetaan sosiaalisen median gurua töihin. On myös mietitty, että voisiko työnantajasta olla epäilyttävää, jos hakijasta ei löydy mitään netistä.

Kotona 12-vuotiaallani alkaa olla kovat paineet päästä Facebookiin, jossa virallisena ikärajana on pidetty 13 ikävuotta. Kun kaverit puhuvat FB:stä, alkaa kuulema tuntua ulkopuoliselta. Validi kysymys on myös: ”Mitä ihmisen mielessä tapahtuu kahdentoista ja kolmentoista ikävuoden välillä?” Minun mielestäni taas lapsen ”pelisilmä” ei ole vielä riittävän kehittynyt osatakseen käyttäytyä sosiaalisessa mediassa kypsästi. Kun kaikki on julkista, postauksissa pitää osata käyttää sordiinoa.

Toisaalta opiskelijani jaksoivat huomauttaa, että tuskin kolmekymppisen työnhakua mitenkään haittaa se, että teininä on tullut laitettua nettiin omituisia valokuvia tai esitettyä ”vääränlaisia” mielipiteitä. Lisäksi yksityisyydensuojan käsite näyttää venyvän vuosi vuodelta. Mutta toisaalta eräs opiskelija kysyi: ”Mitä jos vuosien kuluttua joudut vaikka tahtomattasikin julkisuuteen, silloin kyllä kaikki likapyykki kaivetaan esiin vuosienkin takaa.” Oli miten oli, mediakasvatuksessa joutuu joskus kovaankin myllytykseen, eikä Pikku Kakkosen opit enää riitä. Siellä Riku ja Rami näyttävät jo alle kouluikäisille, ettei kaikkeen mitä telkkarissa sanotaan tai lehdessä kirjoitetaan kannata uskoa. Voi kuinka kaipaankaan Lasse Pöystin iltasatuja ja sitä yksinkertaisuuden aikaa…

Advertisements

2 thoughts on “Sosiaalinen media ja alaikäisten yksityisyydensuoja

  1. Jos työnantajalla ei ole muuta referenssiä työnhakutilanteessa kuin potentiaalisen työntekijän CV ja/tai suosittelijoitakaan ei ole (opintonsa päättymisvaiheessa olevat) on pakko kaivaa kenties hakijan taustoja tai ajatusmaailmaa mm. blogi- tai some-tasolla. Itse henkilökohtaisesti harrastusten ja mieltymysten perusteella voi sanoa henkilöstä paljonkin, mutta muu materiaali (kuvat, lainaukset yms) ja ajatukset ovat loppujen lopuksi henkilön omia mielipiteitä ja se voi paljonkin erota työnhakijan työminästä.
    Se millaisia valokuvia tai juttuja itsestäni löytyy tai minkälaisia kuvia joskus pidättelin kotisivuillani vuosikausia, ei minua pelota minua tai hävetytä vaan kuittaisin kaiken sanomalla ’parempi, että olen tehnyt elämässäni asioita (vaikka niitä häpeisinkin) kuin että olisin jättänyt ne tekemättä’.

    • Työnhakijan googlaaminen on kiellettyä tietosuojaviranomaisen mukaan http://www.tietosuoja.fi/48526.htm, mutta sitä kuitenkin tehdään. Tuossa linkitetyssä tapauksessa ilmeisesti oli käynyt niin, että työnantaja oli tulkinnut hakijan olevan mielenterveydeltään sellainen, ettei soveltunut organisaatioon töihin. Siinä saa ollakin kieli keskellä suuta, jos jotain haastattelutilanteessa tai puhelimessa hakijan kanssa juttelee.

      Mutta kuten sanot, työminä voi olla ihan erilainen kuin yksityinen minä. Tuleekohan jossain vaiheessa meille kaikille vaihtoehtois-someminä, jota
      käytetään vapaa-ajalla nimettömään kommentointiin? Monethan käyttävät jo eri
      sähköposteja työn ulkopuolella.

Kommentointi on suljettu.