Kuka saa tehdä tutkimusta?

jonna-jarvelainen-pieniTämänpäiväisessä Talouselämässä taloustieteen professori Matti Viren, Turun yliopistosta ruotii kriittisesti kauppakorkeakoulun CCR Tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisua ”Suomen rahapelimarkkinat”. Tebatti -kirjoituksessa kirjoitetaan kärkevästi kaupallisen toiminnan ja akateemisen tutkimuksen piirteistä ja päätetään kirjoitus siihen, että ne olisi syytä erottaa.

Kriittinen keskustelu on useimmiten mielenkiintoista ja tervetullutta, ja mahdollisista conflicts-of-interest asetelmista olisi hyvä ilmoittaa. Kuitenkin Virenin tekstissä muutama kohta oli erityisen sivaltava ”Kellään tutkijoista ei ole korkeampiin virkoihin todettuja pätevyyksiä” ja ”Kuten Johan Bäckmaninkin väitöskirjassa haastateltavat esiintyvät anonyymeinä”. Kysymys herää: eivätkö muut kuin professorit saa kirjoitella kirjasia tai julkaista tutkimuksia? Ja kvanttitutkijanakin jään ihmettelemään, että miksi haastateltavien tulisi esiintyä nimellään? Minun käsitykseni mukaan tämä on useimmiten haastateltaville halutaan taata anonymiteetti ja sen vuoksi saadaan ehkä totuudenmukaisempaa tietoa heiltä kuin jos he joutuisivat miettimään mahdollisia nimellä esiintymisen seurauksia. Tutkimusmetodit toki on syytä kirjoittaa tarkasti ihan missä tahansa tutkimuksessa ylös, jotta sitä voidaan arvioida oikein [muokattu 3.12.12].

Kaupallinen toiminta ja akateeminen tutkimus tulisi tottakai erottaa toisistaan, mutta täällä kauppakorkeakoulussa usein tehdään (kuten monilla kansallisilla ja kansainvälisillä foorumeilla vaaditaan) yhteistyötä yritysten kanssa ja sitäkin voidaan kutsua tutkimukseksi!

Mainokset