Esimies

Olin viime perjantaina Turun liikuntalautakunnan 90-v juhlissa Kupittaan urheiluhallissa. Sain nautti hienon kavalkadin Turun lähihistoriaa liikunnan ja urheilun silmin. Sain tavata myös monia tuttuja liikuntavaikuttajia.

Yksi heistä oli Virtasen Leena, eräs aikakautensa parhaista jalkapalloilijoista. Leenalla on yhä edelleen monta rautaa tulessa. Yksi rauta hehkuu Turun kauppakorkeakoululle. Leena tiedustelinkin, että mitä kuuluu, kun meillä on nyt uusi esimies.

Jäin pieneksi aikaa sanattomaksi, kun en ollut aivan varma, tarkoittiko Leena:

  1. yliopiston uutta rehtoria
  2. kauppakorkeakoulun uutta johtajaa
  3. johtamisen laitoksen uutta johtajaa
  4. tietojärjestelmätieteen uutta vastuuopettajaa.

No Leena vannoutuneena kauppakorkeakoululaisena tarkoitti tietysti johtaja Markus Granlundia ja jatkoi samaan vetoon, että asia on ollut kovin vähän mediassa. No tällä viikolla asia korjaantui yhdeltä osalta. Markus lähetti viestiä meille kauppakorkeakoululaiselle uuden ”Johtoryhmän blogin”

https://intranet.utu.fi/fi/yksikot/tse/ajankohtaista/mita-meille-kuuluu/default.aspx välityksellä. Hyvä näin, olemme ajassa mukana.

Mutta takaisin tuohon esimiesjuttuun. Sattumaa –  tai ei – niin edellä mainitsemani kvartetti on kokonaisuudessaan miehiä. Pitäisikö minun, peruskoulun kasvatin, olla siitä jotain mieltä? Onko naisten rekrytoituminen johtotehtäviin lähes mahdoton juttu? Miksei kenkä sovi? Onko vika jalassa vai kengässä?

Eikä se naisen ja miehen määrittely ole mustavalkoista. Saatikka aina selvää. Katsoin eilen Prisma dokumenttia: Minä ja sukupuoleni: http://areena.yle.fi/tv/1635191

Aina välillä kohtalo puuttuu peliin.

Mainokset

2 thoughts on “Esimies

  1. Takaisin tuohon medianäkyvyyteen: Markus Granlundista oli juttu sunnuntain 23.9. Turun Sanomissa. Hyvä.

Kommentointi on suljettu.