Suomalaisesta tietojärjestelmäosaamisesta

23.9.2011 ohjelmistotekniikan professorit Pekka Abrahamsson ja Tommi Mikkonen kirjoittivat Helsingin Sanomien Vieraskynä-osiossa, ”ohjelmistoista on tullut niin tärkeä osa yritysten arvonluontia, ettei niiden tuottamista voi enää ulkoistaa”. Samalla kirjoittavat väittävät, ”ettei yrityksissä vieläkään ymmärretä, kuinka keskeinen rooli ohjelmistoilla on yritysten pääliiketoiminnassa”.

Väitteet ovat aika vahvoja ja ensimmäinen ajatus on, että kirjoitus on tehty provokaatiomielessä. Mutta miksi kirjoittaa näin kyseenalaisesti ja suorastaan naiivisti yhdessä valtakunnan päämediassa ja yhden tapauksen – VR:n lipunmyyntiprojektin – perusteella?

Aineessa keskusteltiin hiukan teemasta ja kommentit olivat Vieraskynä-kirjoituksen viestistä poikkeavia:

Tutkijatohtori X: ”…en ole samaa mieltä proffien kanssa. IT on tärkeää liiketoiminnalle ja VR:llä on käsissään jatkuvuudenhallintaongelma, mutta kuitenkin monet suuret firmat onnistuvat ulkoistamaan ohjelmistokehitystään ilman vastaavia häslinkejä. Veikkaisin, että VR:n (ja monen muun julkisorganisaation) tapauksessa kyse olisi a) IT-business osaamisen puutteesta ja b) huonoista sopimuksista ja ehkä c) liian monesta kokista saman soppakattilan ääressä. VR:llä ei ole todennäköisesti ollut ketään kuka osaisi vaatia Accenturelta/Tiedolta riittävästi, ja ottaa uutta järjestelmää vaiheittain käyttöön. TJT:n kannalta tämän pitäisi olla markkinointimateriaalia parhaasta päästä.

Tutkija Y ”Ensimmäiseksi koko tietotekniikka-alaa vaivaa yleinen virhekäsitys siitä että joku tietty toimintamalli olisi universaalisti pätevä. Ensin kaikki pitää kilpailuttaa, sitten ulkoistaa, taas vaihteeksi tehdä talossa itse jne, ja näitä asioita sovelletaan yrityksissä enemmän trendien kuin strategisen pohdinnan kautta. Toisekseen useissa yrityksissä (kuten VRn kohdalla on avoimesti todettu) järjestelmän kehitys on jätetty kokonaisvaltaisesti toimittajalle, vaikka tietojärjestelmien ”vastuutahon” ulkoistamista on pidetty asiantuntijoiden keskuudessa miltei varmana virheliikkeenä. Rahallinen vastuu kun jää kuitenkin aina lopulta yritykselle itselleen, vaikka vastuullisia päätöksiä ulkoistetaankin.”

Tutkija Z: ”Kökkö case, mutta tästä ei mielestäni voi tehdä mitään johtopäätöksiä siitä, onko oikein ulkoistaa vai ei. Johtajien vastuun pakoilusta on yksin kysymys. Turha on flunssaa parannella, jos on syöpä alla. Nämä ohjelmistotekniikan professorismiehet on nyt tässä nostettu lausumaan jotain ja hämmentämään, jotta ei totuus tulisi esiin. Kyllä tietojärjestelmähankkeita jo osattaisiin, jos tahdottaisiin. Kolmannen palstan lause ”Jotta VR:n uudesta järjestelmästä tulisi hyvä, sitä pitäisi kehittää täydellä teholla vielä vuosia” vahvistaa sen, että herrat professorit ovat tietolaisen ajattelun sanansaattajia. Menneisyyden ajatuksia. Suomi ei taatusti ole niin mahdoton ympäristö, ettei täällä yhtä lipunvarausta saataisi kuntoon, jos tahtoa olisi.

Tohtori Å: ”Hesarissa ollut vieraskynä-juttu kuuluu arvausten kategorian. Siinä ajetaan kirjoittajien omaa asiaa, minkä seurauksena jutusta puuttuu tutkijalta vaadittava pyrkimys faktoihin pohjautuvan selityksen (”tieteellinen objektiivisuus”) tarjoamiseen. Olen myös täysin eri mieltä kirjoittajien kanssa. Niin kauan kuin tietojärjestelmiä tarkastellaan vain tietojärjestelmäprojekteina eikä liiketoimintaprojekteina, on epäonnistumisen riski erittäin suuri.

Olen tutkijatohtori X:n kanssa ihan samaa mieltä: jos ohjelmistotekniikan aineessa/tiedekunnassa todella ajatellaan HS:n artikkelin mukaisesti, on suomalaisissa yrityksissä valtava tarve yritysten liiketoimintaa ja sen logiikkaa ymmärtäville tietojärjestelmäosaajille, jotka osaavat toimia välittäjinä ohjelmisto-osaajien ja liiketoiminnan asiantuntijoiden välillä. Tätähän me aineessa tarjoamme opiskelijoillemme, käsittääkseni erittäin hyvällä menestyksellä, kun katsoo meiltä valmistuneiden sijoittumista ja palautetta. Sääli, että aineen sisältö monesti tulkitaan koodinväännöksi, siitähän ei ole alkuunkaan kysymys, vaan sen ymmärtämisestä, miten tietojärjestelmät saadaan parhaiten tukemaan yritysten liiketoimintaa.

Samalla tässä tulee mieleen, että ei kaikki suomalainen tietotekninen osaaminen ole suinkaan huonolla tolalla. Julkisuuteen pääsevät lähinnä julkisyhteisöjen epäonnistuneet hankkeet. No, olisi tietysti kiva tietää myös yritysten epäonnistuneista hankkeista, mutta tätä tietoa ei tietenkään ole yhtä helposti saatavilla. Otan tässä nyt esille yhden alueen, joka on ainakin omalla kohdallani toiminut erinomaisesti ja ilman pienintäkään moitetta nyt jo 25 vuotta.

Aloitin verkkopankin käyttämisen n. vuonna 1987. Ihan oikeasti. Kyseessä oli Yhdyspankin Infotel-tietoliikennepalvelun kautta käytetty järjestelmä, jossa oli periaatteessa kaikki ne ominaisuudet, jotka nykyisin löytyvät nykyisistä internetpohjaisista pankkipalveluista. Oikeastaan ainoa ero nykypalveluihin oli se, että käytössä oli aluksi analoginen puhelinliittymä modeemeineen ja käyttöliittymä oli tekstipohjainen. Tekstipohjaisuudessa oli se erinomainen etu, että palvelun tekstin saattoi suoraan siirtää tekstitiedoston kautta Symphony-taulukkolaskentaan, ja avot, henkilökohtainen taloushallinto oli superkunnossa. Sinä päivänä, kun otin tuon käyttöön, loppui pankissa käyminen ja tiliotteiden tarve. Wikipedia kertoo, että Infotelilla oli loppuvaiheessa 90-luvun alussa 350.000 käyttäjää, joista 55 % kotitalouksia. Arvaan, että tuosta joukosta valtaosa käytti pankkipalveluita palvelun kautta.

Nämä hyvät, vanhat Infotel-muistot tulivat mieleen viime keväänä Bostonin-vaihdossa, kun taistelimme pankkipalveluiden kanssa. Ote Bostonin päiväkirjasta 24.1.2011:

Avattiin tili paikallisessa pankissa silloin ihan ensimmäisenä päivänä. Vielä ei ole oman tilin nettipalvelu auki. Pankissa on käyty kolme kertaa ja aina on tarvittu lisäinfoa. Nyt tänään neljännellä kerralla paljastui, että minun täytyy soittaa johonkin palvelunumeroon, josta saan tarvitsemani tunnuksen, kun ulkomaisena minulla ei ole sosiaaliturvatunnusta. …sain perjantaina pankista kirjeen, jossa pankki arvelee, että pankkikorttini ja sitä seurannut tunnuslukukirje ovat tulleet väärään osoitteeseen ja pyydettiin varmistamaan, onko näin. No pankkihan oli arvannut ihan oikein, mutta ei pystynyt selvittämään, mihin osoitteeseen kortti oli lähetetty ja mistä tiesivät, että se ei ollut tullut oikeaan osoitteeseen. Pankin rekistereistä ei löytynyt kuin meidän oikea osoitteemme ja kotiosoite Suomessa. Asia jäi mysteeriksi ja se jonnekin hävinnyt kortti on nyt deaktivoitu (toivottavasti). Paikalliset ovat kovin ylpeitä nykyaikaisista pankkipalveluistaan. Tosin suurin osa maksaa vielä laskunsa shekillä. Jos olen ymmärtänyt oikein (tätä on niin vaikea ymmärtää…), kun asiakas saa postissa laskun ja sen mukana palautuskirjekuoren, kirjoittaa hän shekin, jonka sitten laittaa postin kuljetettavaksi palveluntarjoajalle. Nopeaa ja luotettavaa, eikö totta? Jos haluaa tehdä pankin kanssa ”maksupalvelusopimuksen”, voi antaa laskun tiedot pankille ja PANKKI LÄHETTÄÄ ASIAKKAAN PUOLESTA SHEKIN POSTISSA!!! Vai olisiko kaksi vähintään kauppatieteiden maisteria voinut ymmärtää asian väärin? Tämä toimeksianto pitää kuitenkin antaa KYMMENEN PÄIVÄÄ ENNEN ERÄPÄIVÄÄ, että kirje ehtii ajoissa perille! No sitten on vielä kolmas tapa – kirjautua netissä palveluntarjoajan sivuille ja siellä antaa tilitietonsa. Tämä viimeinen on jo lähellä nykypäivää, mutta kun sama juttu pitää tehdä jokaisen palveluntarjoajan sivustolla erikseen. Mulla tosin homma kaatui pariin otteeseen aluksi, kun käytin Googlen Chromea, lempiselaintani. Nyt on ollut pakko nöyrtyä takaisin Internet Explorerin käyttäjäksi (josta meidän Maxkin pilailee, että se on maailman paras selain Chromen daunloudaamiseen). Ja pankissa ihan oikeasti pitivät tätä systeemiä maailman edistyksellisimpänä. Saimme postissa viime viikolla varmuudeksi 150 shekkiä viidessä shekkivihossa. Kirsi oli sattumalta joku aika Suomessa selittänyt lapsille, että mikä se shekki oli, jota Suomessakin käytettiin 30 vuotta sitten. Hauska yhteensattuma, nyt lapset sitten näkivät, miltä oikea shekki näyttää.

Yhtään liioittelematta voi sanoa, että suomalainen verkkopankkijärjestelmä oli jo 1987 paljon edellä sitä tasoa, joka Yhdysvalloissa on tänä päivänä käytössä. Kuluttajina saamme siis nauttia järjestelmästä, jolla on neljännesvuosisadan etumatka. Meillä on Suomessa ainutlaatuisen hyviä järjestelmiä ainakin pankkipuolella, mutta harvoinpa ne saavat ylistystä kohdalleen. Nyt ikävä kyllä tämä ainutlaatuinen järjestelmämme joutuu ottamaan takapakkia, kun suoraveloitusten käyttömahdollisuus poistuu – syynä se, että muiden Euroopan maiden pankit eivät pysty vastaavaan ja Suomen on mukautettava järjestelmät eurovaatimusten mukaiseksi. Pankkipuoli on varmaan tajunnut palkata tjt:stä valmistuneita jo aikaisin 80-luvulla – näitä osaajia voisi lähettää Yhdysvaltoihin ja muualle Eurooppaan näyttämään, miten rakennetaan toimivia, käyttäjäystävällisiä ja tehokkaita tietojärjestelmiä. J

Ai niin tähän voisi vielä liittää yhden esimerkin amerikkalaisesta tietojärjestelmäosaamisesta. Oheinen kuva on tämän vuoden puolella Bostonista (Lexingtonista) kotiin Suomeen tulleesta asuinpaikanvahvistuslomakkeesta. Katso erityisesti yhden perheenjäsenemme syntymäaikaa. Onhan tuo merkittävä päivämäärä, mutta miten ihmeessä järjestelmä voi sallia tuollaisen päiväyksen elossa olevan ihmisen syntymäajaksi?

Timo

Mainokset

One thought on “Suomalaisesta tietojärjestelmäosaamisesta

  1. Eläköön julkishallinnon tietojärjestelmähankkeet! Näitä epäonnistumisesimerkkejä löytyy pilvin pimein, mutta VR:n case on kyllä opiskelijoiden mielissä ollut monilla kursseilla. Mielenkiintoista on myös se, että vaikka junat ovat myöhässä pudonneiden lehtien/ lumen/ liiallisen auringonpaisteen takia ja lippuja ei saa aina ostettua, ihmiset kuitenkin käyttävät junia, eivätkä ole siirtyneet merkittävästi bussien tai oman auton käyttöön.

Kommentointi on suljettu.