Tiedekunnan operaatiohuone

Olen nyt pari viikkoa saanut seurata Chuon yliopiston ”Policy Studies” tiedekunnan toimintaa. Moni asia on toisin kuin Suomessa, ei aina paremmin, mutta erityisen vaikuttunut olen ollut paikallisen tiedekunnan keskuksesta, jota kutsuisin ”operaatiohuoneeksi”.  Järjestys muistuttaa varmasti sitä tapaa miten Japanissa johdettiin sotatoimia toisessa maailmansodassa, ja esimerkiksi on aivan analoginen sen kanssa, mitä saa nähdä päämajamuseossa Mikkelissä Suomen sodanjohdosta.

Tiedekunnan alin kerros on varattu täksi operaatiohuoneeksi.  Ytimen muodostaa operaatiopöytä, jonka ympärillä tiedekunnan hallintohenkilöstö tekee työtä. Pöytä on miehitetty aamukahdeksasta iltakahdeksaan, ja sen yhteydessä on informaatiotiski, jossa opiskelijat voivat asioida.

Operaatiopöydän vieressä on tiedekunnan johtajan huone, ovi aina auki, mutta diskreetisti niin, että särmi estää näkyvyyden siihen, onko dekaani paikalla vai ei ja mitä tekemässä.

Kolmas toiminnallinen osio on henkilökunnan kahvihuone,  Ilmaista kahvia on jatkuvasti keitettynä, ja teehuolto toki myös toimii Japanissa kun ollaan.  Pöytien ympärillä on myös tietokoneita, joita käyttäen voi selata esim. Internettiä.  Vieressä ovat vielä kopiokoneet  ja muut toimistoinfrastruktuuriin kuuluvat palvelut. Mitään yleistä ja yhteistä kahvi- tai teeaikaa ei näytä olevan

Tärkeintä lienee kuitenkin operaatiopöydän kommunikaatiokulttuuri. Kun puhelin soi, asia selvitetään heti yhdessä ja siihen vastataan. Kun opiskelija kysyy jotain, oikea vastaus löytyy ryhmästä. Kun dekaani tulee antamaan ohjeita, kuulevat kaikki ne heti ja kerralla.   Tehokasta ja yhteisöllisyyttä luovaa, arvelisin.

Tässä vielä Japanilaista elämänviisautta mieleen painettavaksi:

Image

 

Mainokset